keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Congratulations Graduates! (yritäpä sanoa tuo)

Viime lauantana valmistuin sitten lukiosta,kaikki on käyty ja meen yliopistoon nyt, niin ja missä olitte valmistujaisvieraat by the way?? No eii kai on pakko valmistua vielä lukiosta Suomessakin. Seniorit tekee joka vuosi jekun ennen valmistumista ja tänä vuonna se oli että meidän piti antaa 25 senttiä kämmenessä piilossa samalla kun käteltiin rehtoria, eli sitten sillä rehtorilla ois jotain sata 25 senttistä. Eli se tarkoitti sitä että kädet hiessä harjoittelin kolikon antamista, mutta sitten se oli helpompaa kun luulin. Oikeastaan olin jo niin kyllästynyt kouluun, että ei mitään haikeita kyyneliä edes yrittänyt tulla. Aika tylsä tyyppi näemmä.
Tuossa mun host isä grillaa kasvismakkaroita. Nää kaikki tässä hostperheessä on tosi pitkiä niin oon aina niihin verrattuna tonttu tai ainakin mun host isän vierellä kun se on jotain 2 metriä.
Oltiin eilen yhessä tosi isossa vesipuistossa kavereitten kans, oli tosi hauskaa, yhellä mun kaverilla oli vedenkestävä kamera nii otettiin kuviakin! Tähän väliin, en tajua ihmisiä jotka on kepeitä ihon palamisesta. Kun olin viime viikonloppuna yhellä Quaker leirillä, joka oli muuten ihan kiva ja jolla oli kivoja ihmisiä, nii siellä oli tyttö joka vähän paloi ja sanoi vaan et ei tää haittaa nii kauan ku ei satu liikaa ja et rusketuksesihan tää muuttuu. Koska jos palan, oon surullinen ainakin päivän ja surkuttelen ihoani ja mietin syytän hirviö minääni joka polttaa viattoman ihoraukan. Niin siis paloin pikkuisen eilen. Mutta täälla onkin 37 astetta vaikkakin eilen vain 20 eli aika kylmää ja sain kurkkunikin kipeäksi koska en oo tottunut tähän kylmyyteen ;D no oikeestaan se varmaan johtuu siitä et en oo nukkunu paljonkaan viime viikkoon ku kaikki senion partyt ja leirit. Muuten oon nyt hirveän tyytyväinen tähänhetkiseen elämääni koska ekaks 1,5 kk täällä ja leirejä ja matkoja ja asumista tässä ihanassa perheessä ja sitten Suomeen 1kk ja viettämään aikaa kotona ja ystävien kans ja Suomitunnelmassa ja saunassa (Tilanne katsaus: -Laura Petäjä, 17, ilman saunaa 9 kk, miltä nyt tuntuu? -No onhan se ollut vaikeaa ja kovalla työllä on tultu tähän palkintosijoille saakka mut nyt vaan annetaan kaikkemme ja katotaan mihin se riittää).

maanantai 21. toukokuuta 2012

Ihan waan hengaillen 30 asteessa ja lomalla kohta :}

Oi miettikää mulla on enää 2 tavallista päivää koulua!!! Koska täällä viimeisellä luokalla lukiossa olevat pääsee kaksi viikkoa aikaisemmin koulusta. Viime perjantaina pidin mun senior skip day no.2. Oikeestaan yleensä ihmiset tekee vain yhden mutta koska kuulin kaksi viikkoa sitten et mun host sisko ja Ioana on tekemässä sen viime viikolla, mutta olin jo henkisesti varautunut olemaan pois koulusta sen toisenkin perjantain, tein molemmat. Eli viime perjantai me kolme pyöräiltiin Green Lake kylään ja takaisin joka oli niiku jotain 20 km yhteen suuntaan ja pidettiin piknik. On ollut tosi lämpimiä säitä koko ajan, viime viikonloppu oli 30 astetta taas… Niin kiva vuosi sattui ilmojenki kannalta mulle kun ei oikeaa talvea ja kevätkin on kuin lämpimin kesä Suomessa! Olin lauantaina meksikolaisilla lasten kutsuilla. Mun host äiti opettaa koulussa espanjaa ja kai auttaa espanjankielisiä oppilaita, joten me mentiin sen entisen oppilaan vauvan synttäreille. Ne aika oli erilaiset lastenkutsut. Mun host äiti sanoi, et tavallisesti lasten synttärit on syy aikuisille pitää juhlat ja niin se vähän olikin. Alussa oli jotain lasten kilpailuja lapsille ja kaksi pin----- . Sitten illemmalla oli tanssia ja oli hauskaa koska kerrankin oli hyvää musiikkia. Ne kaikki osasi tanssia niin hyvin kai kun ne oli vauvasta lähtien ollut juhlissa. Siellä kaikki vauvat meni sylistä syliin ja oli niin tottunut siihen. Jos mulla ois vauva antaisin sen vaan kaikille hoidettavaksi niin siitä tulis sopeutuvainen ja viileä vauva. Välillä kaikki tanssi yksin ja välillä parin kans ja kun ne tanssi parin kans me, mun host sisko ja mää, vaan katottiin silmät pudoten kun ne oli niin hyviä ja meillä oli ihan niikuin tanssi show siinä edessämme. Mekin yritettiin oppia, mutta se oli vaikeampaa ku näytti ja monet tuijotti kun me ilmiselvästi katottiin mallia vieressä olevalta parilta ja tanssittiin kun hoipertelevat puu-ukot sen jälkeen :D Mun host perhe on Quaker uskonnossa ja tänään niillä oli tapaaminen joten menin niitten mukana sinne. Quakerit uskoo että kaikilla on yhtäläinen pääsy jumalan kuultavaksi ja ne ei kuulemma rajoita yksilöiden tapoja ja uskomuksia niin paljon. Tapaamiset on aika erilaisia ku tavallinen kirkkoon meno. Mun host perheen ryhmässä on jotain 7 ihmistä. Ne tapaa jonkun asunnossa aina ja oikeestaan koko tapaaminen on vain että kaikki meditoi ja miettii mitä pyhä henki on vaikuttanut viime aikoina niihin ja milloin vain ne tuntee että voisi jakaa jonkun ajatuksen ne kertoo ne muille. Se kesti 1,5 tuntia ja oikeestaan se oli ihan kiva koska sai vain miettiä omia juttujaan ja oikeestaan suurimman ajan mää vain nukuin ja sen jälkeen oli nyyttäri lounas. Pidin tänään mun Suomi-esitelmän rotareille, 20 minuuttia pitkä ja noin 50 ihmiselle. Mulla on aina kaikessa sama, kun puhun tai soitan, että ennen lavalle menoa jännittää, mutta kun pääsee esittämään, ei jännitä enää. Tällä kertaa se oli harmi, koska en ottanut jälkiruokaa koska jännitin ennen sitä ja aina jännittäessä mulla menee ruokahalu, joka ei toteudu liian usein.. Mutta se meni hyvin. Rotarit on aika rentoa yleisöä, ne on tottunut esitelmiin ja vitsailee ja nauraa aina. Ne erityisesti nauroi kun kerroin että Joulupukki on Suomesta, vaikka ei se ollut vitsiksi edes tarkoitettu. Monet ei tiedä sitä täällä, mutta oon jo oikaissut monta vääräuskoista. Muuten, tosi outoa et joitain vaihtareita meijän rotary vaihtareitten ryhmästä en nää enää koskaan, Ioana on lähössä kahen viikon päästä ja Siiri on jo Suomessa ja mullakin kaksi kuukautta enää jäljellä!! Outoa tää ajan kulu. Vaikka joka vuosi sen sanookin ”tää vuosi meni niin nopeasti” mut ennen tätä vuotta en ees tajunnut että vuosi on niin lyhyt ja millaiselta tuntuu kun se oikeasti kaahaa eikä vain lennä. Nyt ymmärrän sata vuotiaita mummeleitakin jotka on vielä nuoruudessa, musta tulee varmaan sellainen.

maanantai 14. toukokuuta 2012

PROM (ilta jolloin unelmat käyvät toteen ja koko koulu on onnellisesti yhdessä haha)

Kaikki jotka on kattonut elokuvia (jotain pinkkien tyttöjen elokuvia Amerikan unelma high schooleista ja niiden kiiltävistä sankareista) tietää mikä on prom. Mutta mää en ainakaan tiennyt, eli ei se mitään. Se on vähän ku vanhojen tanssit, mutta tanssit ei oo valsseja ja muita vaan ihan niiku tavalliset koulun tanssit. Ihmiset menee sinne joko parin, kavereitten tai parin ja kavereitten kans, mää menin vaan yhen ison porukan kans. Ennen sinne menoa laittaudutaan kavereitten kans joka on yksi hauskimmista osista itseasiassa. Sitten kaikki menee yleensä syömään ulos, mutta meidän ryhmä halus säästää rahaa ja tehtiin nyyttärit yhen pojan talossa ravintolaksi kotistellussa huoneessa. Se oli kuitenki hyvä ratkaisu, koska kaikki toi oikeita ruokia ja ihania jälkiruokia niiku piniä brownie palloja jotka oli upotettu sulaan suklaaseen että jähmettyneenä niissä oli paksu suklaa kuori ja kaikkea muuta hyvää, että oikeestaan oli parempi ku ravintolassa. Sen jälkeen lähdettiin tansseihin, jossa oli oikeestaan hauskaa, koska tanssin yksien tosi hauskojen tyyppien kanssa nii ei ollu sellaista perus Yritetään kaikki tanssia vaan hienosti ja tylsistytään neljässä tunnissa -asennetta vaan mieluuminkin yritetään tanssia hauskasti ja välillä awkward dancing eli epärytmissä ja oikeen rumalta näyttäen. Ne tanssit kesti puoleenyöhön ja sen jälkeen oli jatkot jossain keilailu paikassa joka oli aika tavallista hengailua vaan kolmeen asti. Sitten mentii kotiin mun host siskon kans ja huomattiin et ei ollakaan väsyneitä enää ja istuttiin sohvalla ja joutiin teetä puol kuuteen asti. Ja lopulta mentiin nukkumaan ja siihen se loppuikin se Prom. Niin muute, oli hauskaa ku tuon Promin teemaksi mulle syntyi säästäminen ilman että itse tein edes mitään. Sen perheen äiti jonka kans olin Floridassa vei mut yhen kirkon tiaisuuteen jossa niillä oli Prom mekkoja jotka ne anto ilmaiseksi köyhille (en mää siis sanonut niille et oon köyhä mutta en tiiä, se äiti vaan otti mut sinne). Ei siellä ollut oikeestaan muutakuin tuo mekko joka oli kaunis joten kun se sopi mulle sain sen ja vielä siihen sopivan käsilaukunkin. Se oli muuten täydellisen pituinen ja hankala saada vetoketju kiinni mutta just täydellinen kun se oli yllä. Eli ulkoasu ilmainen ku en käyny missään kampaajallakaan ku laitoin vaan tekoripset että tulis juhlaolo ja se tepsi. Nii ja sitten mun tyhmän idea oli pitää nyyttärit eli kaikki vain ohjaili mut halvempiin Promeihin. Jossain kaupungeissa Prom liput voi maksaa 60 dollaria! Meillä ne pidettiin collegella eli se oli vaan 15 ja jatkot 8, mutta että hirveää jos ostais mekon niiku jotku teki 300 dollarilla, kävis kampaajalla, ostais 60 dollarin lipun, kävis ravintolassa nii yksi ilta täytyisi olla aika täydellinen saadakseen rahan vastinetta. Eli oli kiva ilta, hauskempi mitä odotin jopa! Nuo kuvat on koko meidän ryhmästä, yksi on Ioanasta, mun host siskosta ja musta ja yks mun mekkosta.